He nukkuivat tytön kämpällä suuressa vesisängyssä. Huoneeseen siivilöityi vihertävää valot rairuohon vihreiden verhojen läpi. Lattialla oli hujan hajan vaatteita rajun yön jäljiltä. Kellon näytti kahdeksaa, ruuhkainen aamulinkki porhalsi äänekkäästi huristen ohi lastinaan aamuäreitä työläisiä ja koululaisia. Huoneen seinät olivat karut, kivimäiset ja ruskeat. Seinillä lasikehyksissä oli elokuvajulisteita, kuten Buster Keatonin Kenraali ja Charles Chaplinin Diktaattori.

Poika alkoi heräillä. Hänen päätään särki. Ilmeisesti oli tullut juotua yksi Blue Angel liikaa. Hän yritti muistella illan kulkua. Hän oli tullut baariin jätkäporukan kanssa, hänen tyttöystävänsä oli juuri pistänyt välit lopullisesti poikki. Baarissa oli tullut otettua ja lopulta hän oli iskenyt silmänsä erääseen tiukkaan punaiseen nahkaminariin pukeutuneeseen blondin. Muutaman drinkin jälkeen he olivat päätyneet tytön kanssa nurkkaan imuttelemaan. Sen jälkeen filmi katkesi. Päätä särki kahta kauheammin. Vesisänky heilahti, tyttö oli herännyt.

Tyttö kiroili mielessään. Päätä särki niin helvetisti. Ei hän ollut ottanut montaa drinkkiä, mutta siitä huolimatta vauhti oli ollut kova. Hän oli illalla lähtenyt kavereidensa kanssa bilettämään vain huvin vuoksi. Vaikka hänen tarkoituksensa ei ollut iskeä itselleen miestä, hän oli laittautunut kauniiksi: tiukka punainen nahkaminihame, push-upit, sukkanauhat, musta tiukka toppi. Hiuksensa hän oli pöyhinyt vaaleaksi kiharapilveksi. Baarissa, jossa tiukka diskobiitti ja hämyiset valot lisäsivät ennestään latautunutta tunnelmaa, hän oli iskenyt pitkän tumman miehen, joka istui baaritiskillä nahkatakki rennosti baarijakkaran selkämyksellä drinkkilasia pidellen. He olivat päätyneet pian hänen kämpälleen. Ja kaikista pyhistä lupauksistaan huolimatta tyttö oli antautunut hetken huumaan. Seuraavia asioita tyttö ei halunnut muistella.

Poika seurasi luomiensa raosta kuinka tyttö liikkui huoneessa, keräsi vaatteita ja häipyi jonnekin. Pian keittiöstä kuului astioiden kalinaa. Hänkin nousija keräsi tupakansavunhajuiset vaatteensa sieltä täältä. Poika kävi vessassa ja valeli kasvonsa jääkylmällä vedellä. Nyt vain ihan coolisti. Kyllä tämä tästä. Poika ajatteli ja hipsi keittiöön.

Tätä vaihetta tyttö vihasi. Hän toivoi, että poika olisi älynnyt häipyä vessassa käytyään, mutta ei, siinä se laahusti hiukset pystyssä unihiekkaa vielä silmissään keittiöön ja lämähti istumaan hänen paikalleen, hänen ikiomalle paikalleen. Poika oli ilmeisesti ensi kertaa asialla ja kohta se ehdottaisi tapaamista �jotta he voisivat paremmin tutustua toisiinsa.� Tyttö ei ikinä suostunut niihin, ei edes tämän tyypin, joka näytti aivan nallekarhulta.
He söivät keittiössä hiljaisuuden vallitessa aamupalaa. Aurinko värjäsi pöydälle ja kylmälle laminaattilattialle valkoisia neliöitä. He joivat kahvia ja käyttivät rasvaa, jonka viimeinen käyttöpäivä oli mennyt jo neljä päivää sitten. Kumpikaan ei huomannut sitä. Poika tutkaili välillä tyttöä ja välillä itseään. Hänen omatuntoansa soimasi, ei yhden illan jutut ole oikein ja entä jos hän saisi tytöltä jonkin taudin? Ei hän kehtaisi käydä lääkärissä. Sillä aikaa tyttö mittaili kattoa, laski ties kuinka monennen kerran sen halkeamia ja mietti mitä mahtaisi mennä telkkarissa.

– Mä olen Matti, Matti Jokinen, poika esittäytyi katkaisten vaivautuneen hiljaisuuden. Nyt se tilitys alkaa tyttö mietti.
– Mä olen Tuuli Korpi.
– Mä oon vähän ulalla tästä touhusta, tää on mun eka kerta, mutta sä vaikutat tosi kivalta tytöltä. Mun tyttöystävä jätti mut äsken, eilen, ja mä mietin, että jos me voitas tavata joskus. Olisi kiva tutustua kunnolla. Ei seurustelumielessä, mutta näin ihan muuten vaan.
Sä voisit painua helvettiin, tyttö ajatteli. Niin ne kaikki sanoo ja kuitenkin seuraavalla kerralla pyydetään uusintaa. Ei kiitos.
– Jos sä et pane pahaksesi, niin jos sä pikkuhiljaa rupeaisit lähteen. Mulla on vähän kiire, pitäisi kohta lähteä töihin, tyttö valehteli. Hän oli patologinen valehtelija, ei hänellä kiirettä ollut ja ei todellakaan töitä, mutta hän halusi nopeasti miehestä eroon.
– Ai, no jos mä nyt sit menen.

Poika oli pettynyt, tytön avulla hän olisi ehkä päässyt nopeasti Veeran ylitse. Samalla hän olisi kostanut Veeralle tämän viimeiset vihaiset sanat: �Tollanen eunukki ei ikinä tuu saamaan naista!� Poika meni nopeasti pieneen kerrostalon eteiseen ja veti kengät jalkaansa ja heitti takin rennosti olkapäilleen. Tyttö oli seurannut perässä aivan kuin olisi halunnut varmistaa, että hän todella lähtisi pois. Ollessaan ovenraossa, poika kaivoi taskustaan käyntikorttinsa ja sanoi:
- Jos joskus muutat mielesi, niin soita milloin vaan.
Poika ei tiennyt miksi teki niin – kai vanhasta tottumuksesta Veeran kanssa – hän antoi tytölle suudelman otsaan, sen ihanan syntymämerkin kohdalle. Sen jälkeen hän astui ulos. Oven kolahdusta seurasi sarja postiluukkujen sarjatulimainen rämähdys kiinni, naapurien mummot saisivat taas viikkokausiksi puhuttavaa naapurin siveettömästä elämästä. Tytölle oven pamahdus oli helpotus, aivan kuin hän olisi herännyt pitkästä painajaisunesta. Hän lueskeli korttia. �Myyntiassisstentti Matti Jokinen� ja numerot sekä töihin, kännykkään ja kotiin. Hän repi kortin ja veti palaset vessanpöntöstä alas. Sen jälkeen hän söi aamupalan ikiomalla paikallaan loppuun.

tekstejäni - sivulle

blogiin