Lasten vaatteita
Koska lankaa jäi palmikkosetistä paljon, päätin neuloa myös muuta lapselle. Näin syntyivät valkoiset pitsisukat, ohje täältä: Maddaleenan neulekoulusta. Tosin valmis tulos ei ollut samanlainen, koska en ollut ikinä tehnyt pitsineuletta tuolloin. Yritys oli kuitenkin hyvä. Valkoiset sukat yritin tehdä tuolla ohjeella.
Kirjoneulesukat ovat todella kivat. Ohjeen bongasin netistä, täältä. Ohje on helppo ja tulos
on aivan ihana. Vihreä ja valkoinen sopivat loistavasti yhteen. Voin suositella kaikille. Nauhat kirjoneulesukkiin on tehty ihan kiertämällä vihreää ja valkoista villalankaa toistensa ympärille.

Tämän jokainen tunnistaa: kyseessä on villavaippahousut. Lankana ja ohjeena on Ruskovilla. Ohje on ensimmäinen koko vihkosessa. Tämä on myös ensimmäinen työ, jonka tein bambupuikoilla ja ne toimivat todella hyvin. Hahtuvaa oli hankala neuloa aluksi, mutta nopeasti opin tarvittavat niksit ja isolla nro. 5 puikoilla työ valmistui nopeasti. Vaipat ovat tehty pienimmällä koolla ja kun jouluna tein samalla ohjeella isommat vaipat, ne tuntuivat aivan valtavilta.
*hali*