Kandi edistyy
Heti alkuun Stantsalle. Älä hätäile. Et pääse tekemään mitään minun blogilleni, vaikka se näkyisi oman blogisi hallintatiedoissa. Jostain syystä minun blogini on erittäin herkkä tarttumaan muiden mukaan. Tosiaan saitkin jo apua tuolta tukifoorumilta, mutta mä yritän itse aina käydä katsomassa tuolta Käyttäjät-kohdasta, josko sinne olisi ylimääräisiä tarttunut ja poistan ne. Toivottavasti tämä kiusallinen ongelma järjestyisi pian.
Eilen tosiaan sain ensimmäisen tunnin suunniteltua, tänään pitäisi aloittaa toista. Ensimmäisenä listalla on kuitenkin kandin kirjoittaminen. Olen sitä lykännyt jo ties kuinka kauan ja nyt olen tipoittain kirjoittanut vähän joka päivä. Nyt olisi taas intoa kirjoittaa. Toivottavasti se kohta valmistuisi ainakin sen verta, että voisi viedä esilukijalle ja pyytää palautetta. Aihe kiinnostaa edelleen, mutta on muka ollut niin kiire ja väsy, ettei ole voinut kirjoittaa aiemmin.
Ristipisto ei vielä valmistunut. Jaksoin yhden pienen kohdan tehdä työhän ja sitten tylsistyin. Tai oikeammin en jaksanut alkaa miettiä mitä kohtaa alan pistellä seuraavaksi. Ei siitä paljoa enää puutu. Ehkä viikonloppuna :D
*hali*
Kiitos! :)
Huomasinkin sitten, etten ollut ainoa, jolla on ollut vastaava ongelma. On kyllä outo homma ja varmaan Sinullekin kiusallista…
Mukavaa syksyn jatkoa Sinulle!
Lokakuu 3rd, 2008 | #
Vierailemassa kävin ja taidan tulla toistenkin….
Marraskuu 24th, 2008 | #