Hiljaisuuden teitä

Kandi edistyy

Lokakuu 3rd, 2008 Author: Kinuski

Heti alkuun Stantsalle. Älä hätäile. Et pääse tekemään mitään minun blogilleni, vaikka se näkyisi oman blogisi hallintatiedoissa. Jostain syystä minun blogini on erittäin herkkä tarttumaan muiden mukaan. Tosiaan saitkin jo apua tuolta tukifoorumilta, mutta mä yritän itse aina käydä katsomassa tuolta Käyttäjät-kohdasta, josko sinne olisi ylimääräisiä tarttunut ja poistan ne. Toivottavasti tämä kiusallinen ongelma järjestyisi pian.

Eilen tosiaan sain ensimmäisen tunnin suunniteltua, tänään pitäisi aloittaa toista. Ensimmäisenä listalla on kuitenkin kandin kirjoittaminen. Olen sitä lykännyt jo ties kuinka kauan ja nyt olen tipoittain kirjoittanut vähän joka päivä. Nyt olisi taas intoa kirjoittaa. Toivottavasti se kohta valmistuisi ainakin sen verta, että voisi viedä esilukijalle ja pyytää palautetta. Aihe kiinnostaa edelleen, mutta on muka ollut niin kiire ja väsy, ettei ole voinut kirjoittaa aiemmin.

Ristipisto ei vielä valmistunut. Jaksoin yhden pienen kohdan tehdä työhän ja sitten tylsistyin. Tai oikeammin en jaksanut alkaa miettiä mitä kohtaa alan pistellä seuraavaksi. Ei siitä paljoa enää puutu. Ehkä viikonloppuna :D

Päivärytmi

Lokakuu 2nd, 2008 Author: Kinuski

Kiitos kannustuksesta! Siitä on ollut apua. Nyt vihdoinkin alkaa päästä jonkinlaiseen päivärytmiin itsensä kanssa. En ole nyt ollut koululla seuraamassa tunteja, kun olen suunnitellut oppituntia. Ette voi uskoa kuinka tuskallista se on joskus. Varsinkin nasevan aloituksen tekeminen on ollut hankalaa. Yhtään helpommaksi suunnittelua ei tee se, että oppitunnit ovat kaikille asteille 75 minuuttia! Keksipä ohjelmaa päivän viimeiselle tunnilla….

Mutta siltikään en kadu, päinvastoin. Vaikka nurisen ja purnaan, on tuntien suunnittelu kivaa. Varsinkin, kun nyt tekee suunnitelmat ja monisteet kunnolla, voi niitä käyttää tulevaisuudessa työssään. Tänäänkin väänsin koneella kaavioita ja etsin tilastokeskuksen sivuilta aiheeseen sopivia tilastoja. Tällä hetkellä itsestäni tuntuu, että ensimmäinen tunti on aika paketissa. Ensi viikolla sen sitten tietää. Toivotaan parasta.

Kuvia korteista tulee jossain vaiheessa, toivottavasti pian. Luvattoman vähälle on jäänyt tämän blogin päivittely. Tällä hetkellä kirjoitan 3 blogiin, yksi liittyy juuri opintoihin ja on pakollinen.  Pieni ristipistotyö on hieman edistynyt. Ehkäpä tänään saisin sen jo valmiiksi, kun katson televisiota? Toivotaan parasta =)