Archive for Maaliskuu 12th, 2008

Kirjoittaja Kinuski @ 12. Maaliskuu - 20:10

Innostuin tänään tekemään vähän kortteja, mutta niistä ei nyt kuvaa vielä ole, kun yhteen korttiin pitää vielä hakea vähän materiaalia. Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin nauhoja ja pidin valtavasti. Tosin olen surkea tekemään solmuja, joten rusetit eivät ihan niin täydellisiä ole, mutta omasta mielestäni ihan kivoja. Pitää varmaan ostella vähän lisää nauhaa ja käyttää niitä enemmän. Osallistukaas muuten ahkerasti arvontaan, aikaa on vielä hyvin.

Tänään oli pientä paniikkia ilmassa, kun meidän auto sammui Hervannan valtaväylälle kolmesti. Ensimmäisellä kerralla päästiin ihan ok paikalle ja S yritti käynnistää autoa uudestaan. Noh päästiin me eteenpäin.. keskelle kiihdytyskaistaa. Auto, Pertsa, ei enää käynnistynyt, joten mä hyppäsin äkkiä työntään autoa ja toivoin, ettei sieltä kiihdytyskaistalle vain tulisi autoa. Voitte kyllä arvata miten kävi. Totta kai sieltä auto tuli. Onneksi se kuitenkin hiljensi ja otti varovasti. Ei kun puhelin käteen ja soittaan S:n isälle, joka tietää autoista paljon. Siinä S sitten isänsä ohjeiden mukaan kurkki autoa ja yritettiin uudestaan lähteä. Päästiin reilut 100 metriä, kun taas homma hyytyi. Hitaasti sitten sen jälkeen päästiin köröteltyä kotiin, vain ykkösellä ja kakkosella pystyi ajaan.

Että ilman autoa sitten ollaan. Ei siinä muuten mitään, mutta vaikeuttaa vähän S:n työnhakua. Onneksi periaatteessa voidaan saada S:n vanhempien auto lainaan, mutta  kuitenkin. Se onni tosiaan oli, että auto laukesi täällä kotona Tampereella eikä jossain Iisalmen ja Kuopion välissä.. S:n vanhempien vanha auto tulee joskus tän kevään aikana meille, joten vähän uudempaan päästään vaihtaan. Meidän Pertsa on tainnut tulla tiensä päähän.

Theme Design by Deeogee. Sponsored by Key West , Florida Keys, Dry Tortugas