Hiljaisuuden teitä

Hyvin alkoi tämäkin vuosi…

Tammikuu 7th, 2008 Author: Kinuski

Niinpä niin, kova paluu arkeen. Aamusta lähdettiin S:n kanssa ostamaan uusi pölynimuri vanhan mölynimurin sijalle. Kihlajaislahjaksi saatiin mummolta ja tädiltä rahaa uuteen imuriin. Kodin Ykkösestä löytyi pölypussiton Voltan imuri, tarjouksessa sadalla eurolla. Oli hyvän oloinen, tukeva, hyvin suuttimia ja hiljainen. Se sitten lähti mukaan. Aamu meni siinä kahviastiastoani tiskatessa (toin setin vihdoin tänne vanhempieni luolta) ja lakanoita pesten.

Iltapäivästä menasi itku tulla silmään, kun en löytänyt yhtä tekstiä, jonka mun pitää lukea huomiseksi. Etsin joka paikasta, heittelin matkalaukun sisällön lattialle ja melkein itkua väänsin, kun työtä ei löytynyt mistään. Se oli jäänyt Keski-Suomeen. Paha kyllä porukkani olivat menossa kaupunkiin ostoksille ja vasta iltapäivästä neljän aikaan äiti pystyi etsimään ko. tekstin. Sinnehän se oli jäänyt. Postistakaan ei ollut apua, joten äiti joutui skannaamaan 14 sivua tekstiä ja lähettämään sähköpostilla minulle. Hyvin tulivat perille ja sain tallennettua koneelle.

Noh siitähän sitten ongelmat alkoivat. Tulostelin rauhassa tekstejä, mutta puolivälissä vanha tulostin päätti sanoa sopimuksensa irti jälleen kerran. Nyt paloi lopullisesti hermot ja S sai laittaa uuden tulostimen kiinni. Nyt vasta sain tulostettua tekstit ja tarkoitus on alkaa lukea tuota vanhaa proseminaari esitelmää. Hermot ihan kireällä tämän sattumuksen takia. Kunnon Murphyn laki tosiaan..

Ei kommentteja »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Kommentoi

:mrgreen: :neutral: :twisted: :shock: :smile: :???: :cool: :evil: :grin: :oops: :razz: :roll: :wink: :cry: :eek: :lol: :mad: :sad:

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image

RSS feed for these comments. | Paluuviiteosoite