Tera
Kinuski
Hyvin huomaa, että ei ole ollut mukana nuortenilloissa tai missään gospelipiireissä. Multa on mennyt kokonaan ohi se, että Tera on syntynyt Terapian tilalle. Jess! Pitää ostaa heti tuo niiden levy. Pienten maistiaisten perusteella kuulostaa erittäin hyvältä ja tutulta Terapialta ;) Noh mitä muuta voi odottaa, kun porukka on melkein sama?
Aihe: Mietteitä elämästä |


*hali*

23. Marraskuu, 2007 klo 7:20 am
Meillä oli nuorten kahvilan kymmenvuotisjuhla viime keväänä ja sinne oli kutsuttu kaikki vanhatkin nuoret. Esiintyjänä mm. joku Tera, joka soittaa Terapian vanhoja biisejä. Ajattelin etukäteen, etteikö ne nyt voinut hankkia sinne jotain “oikeaa” bändiä, olihan kymmenen vuotta aikaisemmin esim. Bass’n Helen ja Terapiakin on joskus ollut soittamassa. Vasta esityksen alkaessa mulle selvisi, miksi soittavat Terapian biisejä. Eli ihan pihalla minäkin, vaikka ei pitäisi noin tulevaa työtä ajatellen.