Mitä saadaan, kun yhdistetään innokas neuloja, virheellinen hansikas ohje, tv:n katsominen ja ajattelemattomuus? Kaksi oikean käden hansikasta. Että näin sitten.

Neuloin eilen oikein urakalla tuota toista hansikasta, sain tehtyä varmaan 10 senttiä sitä ja peukalon lisäykset. Yleensä kokeilen tuota peukalon tekovaiheessa käteen lapasia, jotta näen miten se istuu. Nyt tavoistani poiketen en tehnyt niin. Neuloin sitten peukalon lisäykset eilen ja ei mitään ongelmia. Siirsin ne apulangalle ja loin uusia silmukoita ja neuloin pari kerrosta ennen kuin lähdin kokeilemaan hanskaa. Siinähän sitten huomasin, että palmikko tuli kämmenen puolelle eikä kämmenselän puolelle.

Kyllä ketuttaa. Sen siitä saa, kun ei mieti mitä tekee. Olisi pitänyt sovittaa aiemmin, lukea ohjetta tarkemmin ajatuksella eikä yrittää säätää jotain muuta. Nyt on sitten edessä purkamista.. Tämä menikin vähän liian hyvin ollakseen totta. Ikinä en ole joutunut hirveästi purkamaan töitäni, joten kerta se on ensimmäinenkin. Jurppii, mutta ei voi mitään. Pitää vaan tunkea ohut pyöröpuikko viimeiseen pelkkään oikeaan kerrokseen ja purkaa. Eihän tuolla muuten väliä ole, mutta pelkään, että palmikon kohdalla silmukka tippuu ja tulee ongelmia noukkia se ylös. Yrittänyttä ei laiteta, josko toinen kerta onnistuisi..