Bryan Adams
Kinuski
Ne jotkat minut tuntevat, tietävät, että olen suuri Bryan Adamsin musiikin ystävä. Rakastuin ensimmäisen kerran hänen musiikiinsa, kun albumi “On a day like today” ilmestyi 98/99 ja etenkin kappale “When you’re gone” kolahti. Adamsin ääni on jotain sellaista josta pidä aivan valtavasti: vahva, käheä ja tavattoman seksikäs. Myös se, että hänen kappaleensa olivat konstailemattomia rockbiisejä, mutta joista myös löytyi syvyyttä, kun hetken kuunteli ja mietti sanoja. Takaisin ei ole ollut paluuta: Adams pitää minua edelleen otteesaan tukevasti ja tiukasti, ja minnekäs minä lähtisin hyvän musiikin äärestä.
Suurin unelmani toteutui, kun kävimme S:n kanssa Adamsin Helsingin keikalla 25.9.2006 (kamala, onko siitä jo niin kauan aikaa?). Olimme parvella, josta näki kaikki paikat. Tietenkin olisi ollut mahtavaa olla alhaalla permannolla, mutta toisaalta nyt pystyi fiilistelemään eri tavalla kullan kanssa. Sellaisetkin kappaleet, joista en ollut aiemmin paljoa pitänyt, avautuivat nyt, kun saatoin olla S:n sylissä. Eräs tällainen kappale on “I Think About You”, jonka akustisesta versiosta pidin enemmän. Eräällä tavalla tämän kappaleen miellän minun ja S:n kappaleeksi tai yhdeksi niistä monista.
Suosikkilevyni on “Into the fire” vuodelta 1987. Joku vaan siinä levyssä on sellaista, josta pidän valtavasti. Tämä on sellaisia levyjä, joiden avautuminen minulle kesti todella kauan, etenkin yksi kappele, nykyinen suosikkini, “Native son”. Se on vaan niin puhutteleva ja surullinen. Eurooppalaisen miehen häpeä..
Tässä päätin selailla, josko YouTubesta löytyisi jotain kivaa matskua liittyen Bryan Adamsiin. Tämä ei nyt taida olla se oikea video tähän “Hidin’ for love” kappaleeseen, mutta tämä on Adamsin omakustanne levyltä aivan 1980 - luvun alusta, Bryanin ollessa vasta parikymppinen. Kuvan laatu on surkea, mutta kuunnelkaa lauluääntä. On pikkaisen miehen ääni kehittynyt, kun vertaa sitten neljä vuotta myöhemmin ilmestyneeseen “Summer of 69″ kipaleeseen.. Tässä on video, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa.
Aihe: Mietteitä elämästä |
Kommentoi »


*hali*
