Mulla ja S:llä on aika tajuton koirakuume. Tahtoisin sellaisen pienen karvapallon ja heti, mutta aika ei ole sille vielä kypsä. Silti kuitenkin odotan sitä hetkeä, että voimme saada oman “vauvan”. Vaikka tuossa käytänkin sanaa vauva, niin koira on koira, eikä mikään vauva. En ymmärrä näitä ihmisiä, jotka liiaksi inhimillistävät eläimiään. Suomessa on oikein käyttää eläimestä muotoa “se” ja väärin käyttää sanaa hän. Tämä on nyt englannista tullut ja ärsyttää minua suuresti. Suomi on hieno ja kaunis kieli, miksi sitten pitää väkisin yrittää tehdä siitä jotain englannin sukukieltä?

Mutta takaisin aiheeseen. Olen niin hurahtanut ajatukseen koirsta, että olen rekannut itseni parille koirafoorumille, lukenut sieltä vaikka mitä juttuja, miettinyt koira mahdollista sukupuolta ja väriä, mitä kaikkea se tarvitsee, mitä voin sen kanssa tehdä, katsellut netistä kivoja koirakirjoja.. Pitäisiköhän vähän rajoittaa? Suurin yllyke tällaiselle toiminnalle on se, että S aloitti eilen työt ja olen yksin päivät kotona. Minulla on siis kaikki aika tehdä juuri sitä mitä haluan. Kotitöiden ohella tulee sitten roikuttua netissä ja pyöriteltyä noita koira-asioita mielessä.

Olen päättänyt ja S:kin on samalla kannalla, että jos vain mahdollista, niin tuleva koiramme olisi shelttiuros. Väriltään toivoisin itse joko soopelia tai tricoloria, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä ja toisaalta voisihan se blue merlekin olla mielenkiintoinen. Ei ehkä heti tulisi vastaan kadulla samanlaista. Tuosta sukupuolestakin olen valmis joustamaan, jos sopiva koira muuten löytyy: esim. värivirhe tms. ei meitä haittaa, koska koiraa ei näyttelyssä tulisi käytettyä. Harraste- ja kotikoira siitä tulisi.

Agilityä olisi kiva alkaa harrastaa tämän mahdollisen koiruuden kanssa, mutta en ole tajunnutkaan kuinka kallista se on. Eräältä foorumilta luin, että täällä Tampereella se maksaisi 140 euroa vuoteen ja kun pidetään mielessä, että minun viikot eivät aina ole sieltä säännöllisimmistä päistä kiitos opintojen, niin tuntuu aika mahdottomalta laittaa noin paljoa rahaa siihen. Lisäksi koiravero on tosi kallis täällä Tampereella minun makuuni, mutta ei voi mitään. Maksettavahan se sitten on. Se on tosi hieno juttu, että tuossa ihan meidän lähellä (kilsan päässä suurin piirtein) on koirapuisto, jonne sen koiruuden kanssa sitten voisi mennä aikanaan tutustumaan muihin koiriin.

Olenko vai enkö ole ihan hurahtanut koiriin? Taidan olla näitä harvoja poikkeuksia (ainakin stereotypiasta) siitä “perinteisestä” neulojasta: en ole kissaihminen sitten yhtään. Kissat ovat kivoja ja pennut suloisia, mutta en kuitenkaan omaa kissaa ottaisi. Se ei vaan sytytä samalla tavalla kuin koira. Onneksi S ajattelee samoin. Voisi muuten olla vähän hankalaa, vaikka tuleehan vanhemmillakin kissat ja koirat hyvin toimeen keskenään, mitä nyt ulkona vähän kurmutetaan kissoja..