Kävin sitten yliopistolla iltapäivästä. Mua ei valittu. Kaikki kiintiöön valitut olivat fukseja. Todella kiva juttu. Pitää vaan yrittää uudestaan ensi vuonna, mutta vaikeaa siitä tulee. Varsinkin, jos ne vähentävät aloituspaikkojen määrän kahteentoista.. Käy lopulta niin, että niistä kahdestatoista paikasta on 5 varattu kiintiöläisille (ainakin tuon verta) ja lopuista taistelee sitten 30 muuta ihmistä. Ihan perseestä.

Miksi oi miksi olen aina osa sitä ryhmää, joka joutuu kärsimään näistä uudistuksista ja muutoksista? Usein ne eivät ole edes loppuun asti mietittyjä. Ensiksi tuli tämä tutkintouudistus: kelan rajat ovat ihan opintoviikoissa eli ne eivät toimi pisteillä, ja sitten tää opettajankoulutuksen haun muutokset. Ihan perseestä.

Nyt vaan pelottaa, että entä jos en missään vaiheessa pääse siihen koulutukseen. Mitä mä sitten teen? Multa menee ihan perseelleen tää tutkinto, jos luen noita vaadittavia opintoja ja sitten en ollenkaan pääse koulutukseen. Näyttää todella hyvältä tutkintopaperi sitten, kun on historian opinnot, kasvatustieteitä ja sekalaisia yhteiskuntatieteellisiä. Tämä on ihan perseestä, ei voi muuta sanoa.

Muutenkin musta tuntuu, että akateeminen vapaus on ihan mennyttä. Yliopisto on vain jatkoa lukiolle ja yläasteelle. Itse en ole ainakaan vielä kokenut mitään haastetta tai mitään, mikä olisi sen hehkutuksen ja pelottelun väärtti. Tätä tämä on, koulutusputki. Nyt kun on vielä tämä opintoaikojen rajaus, niin ei voi kovin kauaa yli viittä vuotta yliopistossa olla ja yrittää päästä tuohon opettajankoulutukseen. Törkeää pakkorajausta ei voi muuta sanoa. Muistetaan nyt, että tietyt poliittiset johtajat ovat itse aikanaan olleet yliopistoissaan yli kymmenen vuotta. Törkeää, että samanlaista vapautta ei voi suoda seuraavalle sukupolvelle.