Hirveä kiire on erittäin suuri riidanaiheuttaja meillä. Olemme kinastelleet oikeastaan koko alkuviikon aivan pienistä ja typeristä asioista. Onneksi nyt näyttää vähän paremmalta ja ollaan saatu asiat selvitettyä. Kivaa se ei silti ole, riidellä ja kinastella.

Hirmu vähän me S:n kanssa riidellään. Käyttäisin oikeastaan paremminkin sanaa kinastella. Mä olin ennen hirveä huutaja, nyt mökötän. Tämä on tietoisen päätöksen tulos: en tahdo möläyttää jotain todella törkeää ja loukiata S:ää pahemmin. Parempi rauhoittua itsekseen ja sitten puhua, kun on valmis. Miksi on niin, että rakkainta ihmistä on aina niin helpoin loukata? Joku on joskus sanonut, että syy siihen on se, että parisuhteessa/perheessä tietää toisen kipeimmät asiat ja niistä tulee helposti suuttuneena sanottua.

Me puhutaan todella paljon iltaisin sängyssä asioista, vaikka kahdestaan elellään. Kyse on oikeastaan siitä, että kummatkin ollaan vähän arkoja näyttämään tunteitamme ja kummallekin on vaikeaa puhua tietyistä asioista. Se, että on hämärää, toista ei näe kunnolla, mutta tuntee toisen läsnäolon, helpottaa paljon. Me olemme kokeneet tämän hyvin toimivana systeeminä. Pyrimme siihen, että emme kävisi vihaisena nukkumaan vaan asiat selvitetään, jos vain mahdollista, saman päivän puolella.

Kuutelen tässä Bon Jovin Ded of Roses. Vaikka meillä ei sinäänsä olekaan mitään “meidän laulua”, niin tämä on yksi niistä kappaleista, jotka ovat sitä lähellä. Tätä kuunneltiin, kun S ensimmäisen kerran kävi mun luona Keski-Suomessa. Tähän kappaleeseen liittyy hyviä muistoja. Olisipa kiva kuulla se joskus baareissa, jos ikinä jaksaa niin pitkään olla baarissa. Me ei oikein olla baarikärpäsiä S:n kanssa.