Joskus ihmiset ovat liian sääntöjä rakastavia. Olenhan minäkin joskus. Ei minua muuten sääntöjen rikkominen haittaa, jos siitä ei kukaan kärsi, mutta sanotaan, että joskus ihmiset voisivat miettiä enemmän tekemisiään. Se, että joku pesee kymmenen aikaa yöllä pyykkiä kerrostalossa on hyvin ärsyttävää ja häiritsee muiden elämää tai jättää ulko-oven auki, vaikka säännöissä sanotaan, että pitää olla aina lukossa. Tämä kuitenkin toimii myös toisinpäin:sääntöjen tarkkailijat voisivat joskus joustaa ja antaa olla. Liiallinen pilkun viilaus vaan nostaa kaikkien verenpainetta.

Säännöt ovat hyvä juttu, mutta joissain asioissa mennään liiallisuuksiin. Viime aikoina olen nähnyt mielestäni vähän liiallisuuksiinkin meneviä sääntöjen valvontaa. Tulee mieleen, että näin taas meitä vedetään kuin pässiä narussa. Ihmisen pitäisi oppia miettimään tekojensa seurauksia ja sitä miltä toisesta voi tuntua. Jokaisella teolla on seurauksensa. Tuntuu, että ihminen on menettämässä inhimillisyyttään.

Ihminen osaa olla sinisilmäinen. Onneksi iän ja opintojen myötä pahimmat ruusunpunaiset lasit ovat tippuneet pois. Enää en hehkuta asioita niin mahtavina vaan näen myös ne huonot puolet. Jotain järkeä tullut päähän siis. Onhan se ihan luonnollista, että uudesta asiasta innostuu, mutta jatkuva ja pysyä kestohehkutusta asiasta kuin asiasta on ärsyttävää. Varsinkin, jos kantansa on aikanaan tuonut esiin painokkaasti.

Ehkä minuun on tarttunut tietynlaista kyynisyyttä. Onko se sitten peräisin omista kokemuksista tai muilta tiedostamatta matkittua, en tiedä. Aina ei vaan jaksa uskoa ihmisten hyvyyteen ja hyväntahtoisuuteen tai vilpittömyyteen. Elämä on outoa. Joskus vaan toivoisi, että eläisi jossain unelmamaailmassa, jossa kaikki olisi hyvin.