Tässä kun nyt on aikaa, olen miettinyt hirveän paljon elämääni ja kaikkia viime aikaisin tapahtumia. Tuntuu, että joku on oikeasti järjestellyt asioitani ja ohjannut polkuani. Monet sellaiset asiat, joita olen toivonut tapahtuvan, on tapahtunut ja usein vielä paljon paremmin kuin olisi voinut odottaakaan. Yliopistopaikka on tästä hyvä esimerkki, samoin suhde S:n kanssa. Yhteisen asunnon saaminen, auto.. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka. Aivan älytöntä.

Jotenkin on vaikea käsittää, että me ollaan asuttu tässä meidän asunnossa kohta vuosi ja meille tulee kaksi vuotta täyteen. Aika menee niin uskomattoman nopeasti. Muutimme toukokuun lopulla tähän asuntoon ja toukokuu on ihan kohta. Käsittämätöntä. Ei sitä ajan kulkua oikein tajua.. Pitäisi kai miettiä onko tämä yhteisolo ollut sellaista mitä odotin.

Suoraan sanottuna ei ole ollut. Se on ollut paljon vaikeampaa ja paljon ihanempaa. Sitä ei voi tajua ellei sitä itse koe. Olihan sitä haaveillut siitä minkälaista se olisi, mutta haaveet ovat kaukana totuudesta. Onneksi toisaalta. Viime kesä oli vaikea, kun piti odottaa maalaria eikä päässyt purkamaan tavaroita, S:n työt stressasivat ja kesä nyt oli oikeastaan totuttelua uuteen tilanteeseen.

Syksyn mittaan kaikki alkoi mennä paremmin ja asiat ovat lutviutuneet ihanasti. Enää ei tunnu oudolta se, että toinen on koko ajan läsnä vaan nyt jopa kaipaa toista paljon enemmän kuin aikasemmin. On niin outoa käydä nukkumaan yksin parisänkyyn, jos toinen on muualla. Tosin silloin itse ainakin valloitan koko sängyn ja nukun vinottain koko sängyn leveydeltä!

Vaikka vaikeaa on ollut, niin en päivääkään vaihtaisi pois. On tämä niin ihanaa. En tiedä mitään parempaa kuin herätä aamusta S:n kainalosta, nauttia toisen läsnäolosta, tehdä yhdessä ruokaa, katsoa tv:tä yhdessä, nauraa ja pelleillä. Katsotaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan.