Lankoja

6 Maaliskuu, 2007 Kinuski

Nyt innostuin taas neulomisesta. Nyt on taas aikaa tehdä vähän jotain erilaista kuin sukkia ja tumppuja itselle.

Ensimmäisenä valmistui toiset versiot jo kertaalleen tehdyistä pitsisukista. Tosin tällä kertaa noudatin ohjetta. Niistä tulivat tosi söpöt. Tein valkokeltaiset: sopivat sitten sekä pojalle että tytölle. Ensimmäinen pari meni eräällä tutulle ja nyt neulon toiset S:n perhetutulle. He saavat vauvan tässä kuussa. Tosin näihin toisiin sovelsin sen verta ohjetta, että ainaoikean tilalle vaihdoin helmineuleen. Tykkään itse enemmän helmineuleesta.

Pitääkin kysyä Maddaleenalta, että saanko soveltaa tuota pitsikuviota paitaan, joko itselle tai vauvalle. On jo ideakin mielessä. Pitääkin tässä piakoin pistää hänelle mailia asiasta. En ole ihan varma noista tekijänoikeusseikoista..

Ostin tosiaan nyt langat K:n huiviin. En ole ennen neulonut Marks&Kattensin lankaa, mutta saan neuloa isoille puikoilla, 8, joten työ valmistuu nopeasti. Tästä näkee paremmin minkä värin valitsin: värisävy 1864. Tuntuu todella oudolta neuloa kasin puikoilla. En oo ikinä neulonut niin paksuilla. Ihan järkyttävää. Ne puikot ovat ihan valtavat! Ei oo kuin yhdet pitkät puikot, ei oikein huvittaisi ostaa sellaisia jumbopyöröpuikkoja, koska en kyllä yhtään tiedä milloin seuraavan kerran tarttisin niin isoja puikkoja.. Ehkä mä yritän kitkutella noilla pitkillä…

Aihe: Käsillä tekemistä |

2 vastausta

  1. Salaneuloja sanoi:

    Ymmärrän miltä sinusta tuntuu…ainakin jos arastelet monimutkaisia juttuja. Olen itse samanlainen. Kehittelin tässä juuri tietynlaisen kaavan, jolla pystyn tekemään puseroita…mutta se saumojen ompelu…se saa jäädä muille. Jos minä tartun neulaan ja yritän ommella saumoja, siitä tulee katastrofi.

  2. Salaneuloja sanoi:

    Ymmärrän sinua puikkojenkin suhteen. Itselläni on yhdet 8½ mm paksut puikot. Niillä neulominen tuntuu kuin pitäisi käsissään kahta halkoa puikkojen sijasta. No, kai se vielä siitä lähtee sujumaan. Tosin käytän niitä vain, jos lanka on todella paksua ja karvaista…kuten eräs mohairlanka, jota minulla on varastossani aika tavalla. Siitä pitää päästä eroon pian…toivon mukaan onnistun siinä. Mutta laitan mohairin rinnalle toisenkin langan, jotta on helpomi nähdä, missä silmukat ovat ja miltä neulepinta näyttää.

Kirjoita vastaus

Huom!: Blogin ylläpitäjän tulee hyväksyä kommenttisi ennenkuin se tulee näkyviin. Älä siis lähetä samaa kommenttia useaan kertaan.